Eero Karilan muistolle

METSIEN MIES SIIRTYI AVARAMMILLE METSÄSTYSMAILLE

Mäyrämäen vanha isäntä Eero Karila kuoli 9.12.2018 Jyväskylän Sädesairaalassa, nopeasti edenneen sairauden uuvuttamana. Hän oli syntynyt Moksin Karilassa 24.4.1938, Viljo ja Iines Karilan vanhimpana lapsena. Perhe muutti kesällä 1939 Mäyrämäen uudistaloon, jonka isäntänä Eero oli 35 vuotta, vuodesta 1969 vuoteen 2004.

Eeron kerrotaan olleen koulupoikana vilkas, hymyilevä, puhelias ja huumorintajuinen nuorimies, joka heitti koulumatkallakin kovasti juttua, jos vain joku sattui olemaan kuulolla. Kun tuohon sosiaalisuuteen myöhemmin yhdistyi varsin tarkka muisti ja eläväinen kielen käyttö, niin ei ole ihme, että tarinoistaan Eero tunnetaan ja muistetaan.

Sotien jälkeen oli luonnollista osallistua jo koulupoikana voimiensa mukaan talon töihin. Kouluvuosien jälkeen Eerokin lähti heti tienestitöihin metsään, talvisin hevosen kanssa melkein alusta pitäen. Hakkuita oli lähistölläkin, mutta usein oli lähdettävä myös kauemmaksi, valtion maille ja pitkin pitäjää, jolloin tarvittiin myös kortteeria miehelle ja hevoselle. Tämä jatkui myös Eeron isännyyden alkuvuosina.

Näin kului nuoruus, töissä ja huvituksissakin. Eero oli innokas ja hyvä tanssija, siinä menivät ”valssit vaikeemmatkin”, myös varttuneemmalla iällä. Tansseissa oli vielä 50-luvulla melko yleisenä tapana myös nujakoida, vaikkapa kyläkuntien välillä. Moksin tansseihin ei ollut vieraiden hyvä tulla rehvastelemaan, saati tappelemaan. Eero oli voimamies – ja helposti tulistuvaa sorttia, mutta mitään kovin vakavaa ei kuitenkaan päässyt tapahtumaan.

Eero avioitui Anna-Liisan (os. Pesonen) kanssa 23 vuotiaana, 30.7.1961, ja heille syntyi kaksi lasta. Varsin pian osoittautui, että Eero teki hyvän valinnan; Liisan ahkeruus, taitavuus ja joustavuus varmistivat sen, että asiat sujuivat, vaikka Eero kulki savotoilla ja myöhemmin, kun metsätyöt koneellistuivat, niin lihanostajana Keskimaan teurastamoille. Isänä Eero oli pikemminkin ymmärtäväinen, ehkä hellämielinenkin, mistä kertoo se, että Koivuniemen herraa ei käytetty lasten kasvatuksessa ja kurinpidossa.

Mäyrämäessä tienattiin selvää rahaa kuuden lypsylehmän navetalla. Siinä kului paljon rehua, ja kun monet pikkutilat Moksissakin luopuivat 60-luvulta lähtien karjoistaan, niin Mäyrämäkeenkin vuokrattiin lisää peltoa noilta tiloilta. Merkkipylväitä olivat mm. vesijohdon laittaminen 1973 sekä traktorin (1975) ja auton (1979) hankinnat.

Auto avarsi liikkumismahdollisuuksia, ja myötävaikutti siihen, että Eero ja Liisa alkoivat käydä metsätaitokilpailuissa, joissa varsinkin Liisa menestyi mainiosti. Eeron eno Ikosen Aaro kehitteli noihin aikoihin omaa metsänhoidollista ”Moksin malliaan”, jossa kulotukselle ja kylvölle annettiin metsän uudistamisessa keskeinen osuus. Malli ylitti uutiskynnyksen, kulotukset herättivät kiinnostusta ja Eero toimi useimpien Moksin alueen kulotusten nokkamiehenä ja sytyttäjänä.

Eero vaikutti keskeisesti Mansikkamäentien rakentamiseen 70-luvun puolivälissä, ja toimi tienhoitokunnan vetäjänä 2000-luvun puolelle. Tien linjaus vetisen Soimasuon yli oli radikaali ratkaisu, mutta ainut mahdollinen, kun tiestä haluttiin mahdollisimman käyttökelpoinen. Vaikka olosuhteet ovat muuttuneet, niin tie on säilyttänyt tarpeellisuutensa tähän päivään saakka, ja se tunnetaan myös ralliautoilijoiden suosimana harjoitusväylänä.

Toinen vastaavanlainen yhteinen yritys, jossa Eeron panos oli merkittävä, oli valtiolta Muuratjärven rannasta hankittu maa-alue, johon taloille ja asukkaille, joilla ei ollut omaa rantaa, tuli selkeä ja pysyvä mahdollisuus päästä sujuvasti vesille. Rantamäen Ahti ryhtyi Eeron kanssa ajamaan asiaa ja 11 tilaa saatiinkin innostuttua mukaan hankkeeseen, jossa ostettiin tontti ja rakennettiin tie, laituri venepaikkoineen, varastorakennus ja tulistelukatos. Tämä osaltaan inspiroi myös meidän - Eeron ja allekirjoittaneen - yhteistä kotitarvekalastusprojektia, koska vesille oli nyt helppo päästä ja kamppeet oli mahdollista laittaa suojaan varastoon

Eeron rakkaimmasta harrastuksesta ei ole epäilystäkään. Heti kun jaksoi pyssyä kantaa, se oli metsästys kaikkineen - oravat, kanalinnut, jänikset, ketut, näädät - ja vuodesta 68 lähtien erityisesti hirvenmetsästys ja hirvikoirien kasvatus. Eerolla oli sihti kohdallaan viimeiseen saakka. Hirvien kaatoja ei ole tarkkaan rekisteröity, 70 tuntumassa kuitenkin liikutaan. Eero oli Moksin hirviporukan jahtivouti vuodesta 68 lähtien 21 vuotta, vuoteen 89, ja aktiivisesti mukana jahdeissa vuoden 2017 syksyyn saakka. Muitakin hirviporukoita hän avusti. Metsästyskoiria on Mäyrämäellä ollut aina, 50-luvulla sekarotuisia, 60-luvulla suomenpystykorvia, jossain välissä matalampijalkaisia jänis- ja kettukoiria, ja sitten 70-luvun lopulta tähän päivään norjanharmaita hirvikoiria, joiden pentuja on levinnyt laajalle alueelle Keski-Suomeen. Hän on osallistunut aktiivisesti myös Korpilahden riistanhoitoyhdistyksen toimintaan ja ollut sen tilintarkastaja parikymmentä vuotta.

Eeron herkkä puoli tuli jälleen esiin, kun hänen poikansa kavereineen jatkoi rakasta metsästysperinnettä, ja eritysesti silloin kävi selväksi, että perinne siirtyy kolmanteenkin polveen, tyttären pojan kautta.

Eero palveli nuoresta pitäen naapureitaan ja tuttavapiiriään myös kysyttynä ja taitavana lahtarina, jonka käsissä moni sika, vasikka, mullikka ja lammaskin päättivät päivänsä ja lihat saatiin säilöön ja syötäväksi. Senkin homman höysteenä syntyi uusia tarinoita ja kerrattiin vanhoja tarinoita. Eerolla oli hyvä muisti, jota hyödynnettiin niin Moksin kyläkirjan kuin Metsätorpanmaa ry:n ruukinajoperinnettä koskevien selvitysten yhteydessä.

Eerolla luki lehdet tarkkaan ja oli omalla tavallaan yhteiskunnallisesti aktiivinen, mutta poliittisia luottamustehtäviä hänellä ei ollut. Osuuspankkimies hän oli viimeisen päälle, Korpilahden Osuuspankin hallintoneuvostossa 29 vuotta, vuodesta 1974 vuoteen 2003. Eero toimi myös yhtenä maanjakotoimitusten uskottuna miehenä.

Monet Eeron kaverit ja ystävät olivat jo siirtyneet avarammille ja autuaammille metsästysmaille, kun Eeron vuoro tuli seurata heitä. Eeron jättämä tila on iso ja hitaasti täyttyvä. Eero oli kuitenkin metsien mies, vaikea häntä olisi kuvitella asujaksi kerrostaloon tai hoitolaitokseen. Itse hän tiesi tilanteensa hyvin, ja siirtyi rajan yli levollisesti ja rauhallisesti.

Alpo Karila

Kirjoittaja on Eeron serkku ja pitkäaikainen kalakaveri.