Mies koirana jänisjahdissa
Olisihan se mukavaa, jos jänispaisti porisisi uunissa ja toisi herkullista tuoksua myös koirattoman miehen keittiöön. Ja onhan se mahdollista sattumajänisten lisäksi monella tapaa. Ison porukan ajometsästyksestä olemme saaneet lukea tuon tuosta erälehdistä, ja Karilan suvun miehilläkin siitä on varmaan kokemuksia. Saalis on niissä porukkajahdeissa yleensä aika varma ja usein runsaskin. Mutta hyviin tuloksiin voi päästä myös kahden tai kolmen miehen porukalla, kun tavoitteena on vain muutama kulinaari talven mittaan.
Miesajon periaate on sama kuin koiran kanssa; ajomies seuraa ”haukkuen” liikkeelle saatua jänistä ja passimies kyttää sopivassa paikassa. Koska ajohenkilöllä, naispuolinen kanssa-asujakin käy, hajuaisti ei riitä jäniksen seuraamiseen lumettomaan aikaan, niin pitää odotella sopivia lumikelejä. Jos jahtiin pääsee vain viikonloppuisin, niin optimikelit on tarkkaan pyrittävä hyödyntämään. Kokemuksesta voin sanoa, että niitä on keskimäärin puolen tusinaa talvessa. Siis sellaisia kelejä, että edellisenä päivänä on satanut muutaman sentin lunta, jolloin vain yhden yön jäljet on selvitettävänä. Paksumman sateen jälkeen kannattaa odottaa vielä päivä tai pari, jotta jälkiä löytyy, ellei sitten ole tiedossa varmoja jänispusikoita. Rusakko on eri maata, se voi liikkua heti kovemmankin pyryn jälkeen, mutta ei aina.
Jahtiaamumme alkaa usein Kyläsepän kahveilla. Meitä on vakiopari, olen yleensä liikkeellä naapurini Honkasen Veijon kanssa, joskus on Ijäksen Lauri kolmantena. Laurin kanssa ensimmäiset poppujänikset saimmekin joskus vuosikymmeniä sitten. Koirattoman jahtiveikon ei kannata lähteä summassa metsiä perkaamaan, vaan jälkiä etsitään kyläteitä ajellen ja tienvarsia tähyillen. Usein jäljet, rusakon varsinkin, löytyvät tienpenkasta ja päästään nopeasti tosi toimeen. Muussa tapauksessa pitää lähteä kahlailemaan tai paksun lumen aikaan hiihtelemään tutuissa maastoissa. Tämä jahtimuoto käy kuntoilusta ja vaatii tosi innostusta rämpiä ryteiköissä. Siinäpä se viehätys piileekin, kun oppii tuntemaan jänisten metkut ja saa muutaman jussin talvessa eräksi.
Pakkasrajaa ei tässä jahdissa tunneta toisin kuin koiran kanssa pelatessa. Kylmin keli on ollut 26 asteen pakkanen; ei siinä kauaa viitsi paikallaan seisoa. Vuoroa tietysti vaihdetaan, jotta liikuntaa saa kumpikin ukko, eikä tarvitse kovin pitkään palella.
Jäniksen yöjälki on nyt löytynyt, ja tehdään suunnitelma. Jos paikka on tuttu, toimitaan sen mukaan, ja mahdollisesti jo heti yksi mies passiin. Etenkin, jos epäillään, että makuus on lähellä. Jäljen päästä jänis löytyy, se on fakta. Aika usein jänön saa ylös alta puolen tunnin, mutta kyllä se töitäkin voi teettää. Kun eläin on tehnyt paluuperän ja kaksikin, voi olla varma, että se ei ole kaukana. Joskus, mutta harvoin jänistä pääsee ampumaan lähtöön, rusakkoa useammin.
Nyt jo ajo ”raikaa”, ja passimies on valppaana. Nykyteknikka auttaa, kännykkä on mitä oivallisin apuväline. Sillä koira antaa passimiehelle tarvittaessa ohjeita oikeasta kyttäyspaikasta. Miesajon hyvä puoli on myös se, että jänö pysyy pienellä alueella. Kävelyvauhtia etenevän miehen edessä jänö etenee usein myös hitaasti, jopa näköetäisyydellä. Välillä se voi ottaa satojen metrien spurtin ja asettuu taas levolle. On vain ajan kysymys, kunnes jussi on pyssymiehen edessä, tai sitten ei. Vaikka jänisten kulkureitit oppii vuosien kuluessa tuntemaan, kyllä ne usein yhden passimiehen osaavat kiertää ja useammankin. On kuitenkin ns. tärppipaikkoja, joista olemme saaneet vuosien varrella usein saalista.
Olen pitänyt jahtipäiväkirjaa vaihtelevalla innolla kouluajoista lähtien. Seuraavassa pätkä muistiinpanoistani tammikuulta 2015. Se oli kahden jäniseläimen päivä. Sellaiset ovat olleet meille harvinaisia, mutta nyt meitä olikin kolme miestä asialla. Ja tarina alkaa:
”Nyt päästiin jahdin makuun. Tuorein yöjälki jälki vei tien pohjoispuolelle sata metriä talosta. Lauri lähti jäljille. Veijo kiersi pellon taakse vastaan, minä jäin kylätielle. Viiden minuutin kuluttua jänis, tällä kertaa rusakko, hyppäsi tielle, jonka lähellä oli makuulla. Matkaa oli kymmenkunta metriä liikaa, en ampunut. Veijo näki samaan aikaan pellolla ketun. Tästä rusakko, jota luulin aluksi sekuliksi, juoksi suoraan parisatasen pellon yli. Neuvonpitoa ja uusi suunnitelmaa. Veijo jatkoi ajoa pellon takana, meillä Laurin kanssa oli hyvät passit pellon laidoilla. Pienen kierroksen jälkeen jussi tuli ajouraa pitkin Laurin hollille. Pam. Ei jäänyt, haavoittui, kääntyi uralla. Lauri jatkoi ajoa hetken kuluttua kapean taimikon läpi kuusikkoon. Passit uuteen asentoon, minä menin tielle lähelle lähtöpaikkaa.
Kohta juoksee rusakko keskellä peltoa kohti taloa. Pysähtyy pellolla. Ehkä jotkut äänet saivat sen kääntymään ja palaamaan kuusikkoon. Näin sen tässä vaiheessa, oli minusta runsaan sadan metrin päässä. Nyt se on hyvässä kohdassa, tuosta jos lähtee tulemaan metsän reunaa pitkin niin kopiksi tulee. Kesti vielä kymmenkunta minuuttia kunnes se tupsahti tielle parinkymmenen metrin päähän. Olin juuri viestittämässä Laurille jotakin. Tuli hoppu ja varmistinkin oli jäykkä, mutta kaato onnistui. Iso rusakko, viisikiloinen.
Päivää oli vielä vaikka mihin ja mikä parasta, Lauri oli ajaessaan karkottanut metsäjäniksen. Oli siis tiedossa uusi tuore jälki. Se oli runsaan sadan metrin päässä rusakon ampumispaikasta. Sitäpä sitten yrittämään. Tiukassa närepuskassa oli makaillut, minä lähdin seuraamaan. Lauri jäi lähelle makuupaikkaa, Veijo meni puolen kilometrin metrin päähän sähkölinjalle. Puolisen tuntia ajo pyöri kuusikossa sadan metrin säteellä makuupaikasta, mutta suuntautui sitten kohti linjaa ja Veijoa. Varoittelin, että linjalle taitaa tulla, mutta tarkoitin kyllä aivan eri kohtaa, mistä paukaus sitten kuului. Veijo oli räplännyt kännykkää ja jänis oli tullut aivan jalan juureen. Seurasi hätäiset laukaukset traktoritiellä. Jänö haavoittui lievästi ja hyppäsi tien ja pellon välipusikkoon, jolla leveyttä vain satakunta metriä.
Jäniksen vauhti oli nyt hidasta, ja myös Veijo-koiran tiheässä taimikossa. Otimme Laurin kanssa passit traktoritieltä, tienmutka välissämme, tarkkaan emme tienneet toistemme sijaintia. Veijo aloitti ajon vajaan parinsadan metrin päästä, ajo läheni ja läheni, jänistä ei vaan näy. Se ei voi olla kaukana, tuumin. Tiukkana tuijotan pusikkoon ja tielle. Kunnes, yhtäkkiä jänis seisoo tien mutkassa. Haulikko poskelle ja pam. Yhtä aikaa pamahtaa myös Laurin haulikko, kuulosti yhdeltä. Ammuitko sinäkin, kysymme toisiltamme. Jopas oli sattuma. Jänis on taatusti kanttuvei, kun saa kumpaankin kylkeensä haulit 35 metrin matkalta”.
Onnistunut metsästysretki, oli se sitten jänisjahti tai lintujahti, saa aikanaan arvoisensa päätöksen, kun saalis nautitaan jahdin tapahtumia muistellen ja maljoja kohotellen. Ruokakirjoista ja netistä löytyy loputon määrä ohjeita kotikulinaristille kokeiltavaksi ja ainahan voi itse kehitellä uusia makuelämyksiä.
Pentti Valkeajärvi